maanantai 27. joulukuuta 2010

Jäniksen vuosi


Kiinalaisen horoskoopin mukaan tuleva vuosi 2011, on jäniksen vuosi. Tämä vuosi 2010 on tiikerin vuosi. Tänään lähtee uuden vuoden kortit (kuvassa) postiin. Täällä uuden vuoden kortit jaetaan vasta tammikuun ensimmäisestä päivästä lähtien, ei siis toivotella etukäteen kuten esim Suomessa joulukorttien yhteydessä (täällä mun kombot, jotka lähtivät Suomeen pari viikkoa sitten).

Mutta heti kompastun omaan kuoppaani ja vastoin japanilaista tapaa, toivotan teille jo nyt hyvää uutta vuotta, koska en oo koneen äärellä vähään aikaan..
Lumilaudat lähtivät matkaan eilen, me huomenna. Morooo.

torstai 23. joulukuuta 2010

Merii kurisumasu


On aatonaatto ja ollaan aika kaukana Suomen kodistamme. Moni kysyi menemmekö jouluksi Suomeen. Kävihän se mielessä, mutta halusimme kuitenkin kokea joulun täällä. Eikä edes tunnu mitenkään kaihoisalta, vaan itse asiassa on aika leppoisaa kun ei tarvitse täristä joulusiivouksista, jouluaaton joulupäivän ja tapaninpäivän aikatauluista eikä jouluruoista. Kunhan laitan jotain ruokaa meille kolmelle ja sitten avaamme paketit. Siis heti kun mies huomenna palaa töistä kotiin, heh. Täällä siis jouluaatto ei ole vapaapäivä vaan ihan perusperjantai.
Hyvää joulua kaikille teille.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Terveisiä Suomesta!




Saatiin yllätyspaketteja ystäviltä, jo paljon ennen joulua. Helsingin osasto, kiitos! Lenkkinaiset, kiitos!
Paketeissa oli vaikka mitä Suomi-herkkuja: salmiakkia, Eloveenaa, naistenlehtiä, glögimaustetta, suklaata, lakkahilloa, ruisleipää, hapankorppuja, lakritsia, hyvää musiikkia, valokuvia..

Ollaan oltu täällä vasta viitisen kuukautta joten en ainakaan itse mitään Suomi-ruokaa varsinaisesti ikävöi, mutta oli niin huippua saada noi paketit. Ja oikeastaan vasta sitten muistikin niitä herkkuja kaivata.
Me kiitämme ja kumarramme. Kaikki kolme.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Roll, jump, Hattori.




Muutama viikko sitten löydettiin (lue: ystävän antamien ohjeiden mukaan, kartta kädessä) loistava sisähalli, joka oli yhdistänyt rullailun minillä ja trampoliinipomppimisen. X-Tech-nimisen paikan omistaja oli leppoisa tyyppi ja henkilötietolomakkeen täyttämisen jälkeen ojensi onnelliselle skeittarille jässärin.
Alakerrassa oli ihan hyvän kokoinen mini ja kaksi trampoliinia. Omistajan mukaan näin laskukauden alussa siellä käy paljonkin suksijoita ja lautailijoita. Yläkerrassa oli sitten pari pienempää miniramppia, joista toisessa uskalsi yrittää uusiakin trikkejä. Eikä kolmen aikaan iltapäivällä ollut oikeestaan ketään paikalla, joten aika rauhassa sai rullailla. 
Hattorin mestasta hauskan teki myös ihan vieressä ollut mega-iso lastenpuisto. Jokaiselle jotakin, eiks je.

Eli Osakan Umedalta Hankyo Takarazuka-linella Hattorin asemalle, mistä noin vartin kävelymatka mestalle.

torstai 16. joulukuuta 2010

Joulun/uuden vuoden kortit


Tänä vuonna lähti postiin hieman erilaiset joulukortit kuin aiempina vuosina, heh. Japanissa tosin ei ole tapana (silti kaiketi koko ajan enenevässä määrin, ainakin mitä kauppojen korttihyllyjä on uskominen) lähettää joulukortteja, vaan sen sijaan täällä lähetetään uuden vuoden toivotuksia. Ja kaiken kaikkiaan uusi vuosi on the juttu. Siispä tossa kortissakin lukee kannessa hyvää uutta vuotta (tai ainakin niin kaupan myyjä mulle sanoi, kun kysyin mitä noi kanjit siinä leimasimessa tarkoittaa..). Sisälle kirjoitin sitten joulun toivotukset. Suomeksi.
Ja 2-vuotias väritti.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Ihana Inari.







Jos joku paikka Japanissa on tehnyt vaikutuksen, niin Fushimi Inari-taisha Kiotossa. Käytiin siellä kolme vuotta sitten, mutta nyt oli päästävä uudestaan. Kävely noiden tuhansien oranssien porttien läpi on jokseenkin maagista.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

karvalakki-okonomiyaki



Tehtiin taas yhtenä päivänä okonomiyakia vaikka puuttui iso osa aineista -> karvalakkiversio. Ja tehtiin tollaisia pikku-okonomiyakeja eli paistettiin ne perus-lettupannulla. :) Täällä aiempi reseptini - se oikea ohje.

Tässä riisuttu ohje - sellainen, joka onnistuu helposti myös Suomessa (Prismasta kun ei välttämättä kuivattua jokilevää tai okonomiyaki-jauhoja löydy..):

vehnäjauhoja 3 dl
vettä 2,5 dl
kevätsipulia/sipulia, pilkottuna noin 2 dl
1/2 kaali
munia 3 kpl
inkivääriä 3 teelusikallista
pekonia (tämä on siis vaihdeltavissa vaikkapa kalaan, kasviksiin, kanaan tms. pekoni taitaa kuitenkin olla se yleisin)
-> kaikki sekaisin
-> pannulle kaikki tuollaisiksi pannareiksi
-> pekoni päälle -> käännä
-> valmiin systeemin päälle Okonomiyaki-kastiketta ja majoneesia
Ready!

Tuli muuten mieleen, että saakohan tota Okonomiyaki-kastiketta mistään Suomesta? Esim. Tokyokanista? Tietääkö kukaan?

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Koska meillä on joulu?


Täällä se on jo nyt, tai ollut jo varmaan pari viikkoa. Kaikkialla jouluvaloja, eikä suinkaan mitään rauhallisia keltasävyisiä valoja puiden oksilla, vaan eri hahmoja, vilkkuvia, väriä vaihtavia, neonvärisiä, sekopäisiä kreisibailausvaloja. Rauhallista joulua, eh.
Jotenkin sympaattista (ja samalla surkuhupaisaa) kun nää kaikki on niin innoissaan joulusta ja meillä uimahallissakin soi joululauluja jossa lauletaan lumesta ja pakkasesta, kaupat täynnä joulukoristeita, muovikuusia, lumihiutale-tarroja. Ja täällä on siis edelleen päivisin noin 10-15 astetta lämmintä..

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

baby one more time









On aivan pakko laittaa vielä yksi setti ruskakuvia. Nämä kuvat on Kiotosta Tofukuji-temppelistä, joka on yksi suosituimmista ruskan kuvauskohteista. Ja indeed, ei oltu ainoita tuona päivänä..
Jos nää mun ruskakuvat ei oo vielä tarpeeksi, niin Tatun blogissa kandee käydä katsomassa lisää.

Mitenköhän mun käy keväällä sakuran, eli kirsikankukkien aikaan, jos nyt jo sekosin näistä syyslehdistä.. :)

perjantai 3. joulukuuta 2010

Kahta en vaihda

ja toinen on mikrosortsit. Toisesta en tiedä.
Oltiin aika lailla tasan kolme vuotta sitten (marraskuussa) lomalla Japanissa ja mieleen jäi muun muassa japanilaiset naiset ja niiden mikrosortsit yhdistettynä talvitakkiin, talvikenkiin ja pipoon. Ja siis ilman sukkahousuja. Sama ihku muoti edelleen.