Sata sadettajaa vai yksi pieni eläin? Kun olimme ensimmäistä yötä täällä kodissamme, heräsin 05 aamulla siihen kun kaikki sata naapuria laittoi sadettajat päälle. Mikä ääni! Miten kovaa ne pauhasivat! Kunnes sitten mietin, että ehkä naapurit eivät ryhdy sadettamaan klo 05 aamulla. Seuraavina päivinä totuin ääneen - se alkoi varhain aamulla ja metelöi iltaan asti. Ääni tulikin sadoista tai tuhansista tai kymmenistä tuhansista cicadoista (japaniksi semi). Pienen linnun kokoisia hyönteisiä lenteli pitkin poikin ja pelkäsin että ne lentävät päin naamaa. Vihasin niitä ja mietin mihin olen joutunut.
Kunnes. Puhuin tästä Noriko-sanin, ihanan japanilaisen ystäväni kanssa ja hän kertoi tarinalle taustaa: semit elävät 6 vuotta maan alla ja päästyään sieltä vapauteen ne elävät noin viikon maan päällä ja sitten ne kuolevat. Japanilaiset ajattelevat, että " oltuaan 6 vuotta maan alla ja vihdoin päästyään vapauteen, ovat ne huutonsa ansainneet". Tarinan kuultuani lopetin valittamisen.
Ja nyt, syyskuussa, ääntä ei enää kuulu. Ja vaikka kuuluisi, en valittaisi siitä.
7 kommenttia:
Hieno tarina! Tarinan opetus pätee moneen muuhunkin asiaan, mutta olisin kyllä minäkin inhonnut, sen verran hurjan kokoinen hyönteinen. Ei olisi kiva löytää tukasta...lupaan olla valittamatta hirvikärpäsistä, vaikka pissin melkein housuun kun niitä löytyy metsäreissun jälkeen aina kaikkialta....argh.
Nykyinen kämppäni lienee niin korvessa että nuo laulukaskaat (huom. kuvaava suomalainen nimi) mökäävät vielä joka yö.
Tähtäimessä semien äänen vaihto joen kuohuntaan. Katotaan onnistuuko.
Tatu: Oho, vaikka oot Tokiossa ja me täällä maalla. No, kuulemma sitten kun nuo ihanat laulukaskas-ystävämme ovat poistuneet, tulee kuulemma joku toinen metelöivä pörriäinen. Me odotellaan siis sitä, nauti sä vielä tosta metelistä..
Hih, teillä siellä näyttää olevan kauniimmat kaskaat kuin Kiinassa. Nämä täällä ovat tylsästi vain tummanruskeita!
Aah,
löysin blogisi ja olen jo valvonut puolille öin lukemassa. Kiitos!
Niin monta asiaa, jotka saavat "koti-ikävän" valloilleen ja kaipaamaan omaa Japaninvuotta.
Me kutsuimme noita semejä ihan vaan kotoisasti kiviseinäporiksi.
Ja kyllä, ne lentävät päin...
-Hana Bira-
Vilijonkka, voi vitsit toi kuva on poimittu ja pummattu googlen kuvahausta - mä en todellakaan olisi pidellyt moista kädessäni.. (ja sitten unohdinkin laittaa tohon postaukseen ton kuvan lähteen.. oi ei..) Mutta sii, emmä oo katsonut lähempää minkä värisiä ne on. Kai ne on samoja kuin Kiinassa eli tylsästi ruskeita?
Hanna: Kiitos, kiva jos jotain on täältä löytynyt. Mikä sun keissis on ollut? Sun nimen kautta ei ainakaan mitään blogia tms löytynyt. Ilmeisesti olette täällä asuneet? Gambatte missä ikinä nyt olettekaan ja terevtuloa uudestaan tänne lueskelemaan :)
Aah, oltiin mieheni kanssa opettamassa englantia, minä JET-ohjelmassa Assistant language teacherina, mieheni alakoulussa ja jukussa, Fukuissa, vuosi taisi olla 2003-2004. Siitä on jo liian kauan. Silloin ei tadettu paljoa blogeista tietää ;) Eikä minulla sellaista (vielä ainakaan, polttelee kyllä) ole.
Gambarimashoo, vielä Suomessa, mutta pois olisi taas päästävä.
Lähetä kommentti